En ole hetkeen kirjoittanut. Ei ole ollut mitään kirjoitettavaa.

Päivät ovat kuluneet syödessä ja lasten kanssa touhutessa. Tämä viikonloppu meni raha-asioita pyöritellessä.

Näin itsestäni eilen valokuvan. Näytin siinä jopa melko pienikokoiselta, mutta tänä aamuna pelastusrengastani tuijotellessani tajusin, että olen kuitenkin laihaläski. Olen siis kaukana siitä, mitä haluaisin olla. Ja olen myös aikaansaamaton asian suhteen.

Parisuhde on totaalisessa kriisissä, en näe enää mitään pelastusta tilanteeseen.Kuinka kauan jaksaa uskoa, että asiat voisivat muuttua paremmaksi elämän myötä? Minä en ainakaan jaksa. Tunteet ovat kuolleet, niistä on enää luurangot vain jäljellä.