Tämä päivä on ollut kokonaisuudessaan vain odottamista. Nimittäin tämä oli esikon viimeinen lomapäivä, kun arkinen aherrus starttaa huomenna koulunpenkillä. Periaatteessa kai tästä päivästä olisi kuulunut nauttia ja tehdä vielä kaikkea sellaista, mihin ei koulun alettua enää aikaa jää. Mutta minä vain odotin. Odotin että päivä päättyy.

No, nythän se on päättymässä. Nyt odotellaan vain aamua.

Jostain syystä olen koko elämäni vain odottanut. Lapsena odotin, että pääsisin kouluun, ala-asteelaisena odotin yläasteelle pääsyä ja lukiossa odotin jatko-opiskelujen alkamista. Yhden etapin saavutettuani aloin odottamaan seuraavan saavuttamista. Mutta eniten olen odottanut onnellisuutta. En tiedä kauanko sitä täytyy vielä odottaa.

Ehkä sen onnen eteen täytyy nähdä vaivaa.

Ainakaan näillä näkymin en suuria uhrauksia ja vaivannäköä ole tehnyt ja nähnyt, sillä vaaka näytti jälleen tänä aamuna sen 100g enemmän. Huomenna kaiketi se näyttää jälleen hieman lisää, sillä tämä päivä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan: tunne nimeltään NÄLKÄ ja tarve syödä iski kuin nurkan takaa. Laiska kun ei liiku, kaikki näkyy mikä on tullutkin.

Ehkä huomenna menee paremmin. Ehkä muistan nähdä vaivaa. Ja olla odottamatta mitään.