Aamulla kaikki olivat väsyneitä, erityisesti koulun alkamista odottanut esikko; oletettavastikaan uni ei ollut maittanut jännityksen lomassa. Päivästä kuitenkin selvittiin melko hyvin, pientä välikohtausta lukuunottamatta, kun tämä äiti-ihminen menetti hermonsa johonkuhun isompaan koululaiseen koulun pihassa. Käsittämätöntä kuinka julmia lapset nykyään ovat. Huuteluun toiselle keksitään ties millaisia syitä, mikään ei ole pyhää. No saimpahan poijanklopin hiljaiseksi, toivottavasti oli hiljaa myös loppupäivän. Esikolta asiaa oli turha alkaa kysellä, sillä hän väisti puheenaihetta hyvin näppärästi. Pääasia lienee kuitenkin se, että koulupäivä oli kokonaisuudessaan ollut mukava ja kavereita oli välituntien kuluksi. Ainoa huono puoli koulussa taisikin olla ne liian lyhyet välitunnit. :)

Aamulla vaaka näytti taas enemmän kuin ennen, nyt huideltiin jo 46kg:ssa. Siitä saan luonnollisesti syyttää vain käsittämätöntä tarvetta syödä hiilareita illalla. Pahasta tavasta tulisi jollain konstin päästä eroon, mutta lämäntapojen muuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Monta muutakin korjattavaa asiaa nimittäin löytyisi, eikä tahdonvoimaa tunnu riittävän muutoksiin.

Avokki/seurustelukumppani saapui tänään meille taas muutamaksi päiväksi. Ahdistus. Itsenäisenä naisihmisenä en miestä talooni kaipaa, mutta suhteen poikki laittaminen olisikaan taas toinen tarina, sitä en ole vielä valmis ajattelemaankaan, sillä edessä olisi melko tuskainen huoltajuusriita.

Palatakseni elämäntapoihin ja tarvittaviin muutoksiin, yksi oleellisimmista muutoskohteista olisi myös unirytmi. Kello huitelee taas vaikka ja mitä, aamulla aikainen herätys. Apua.