Syyskuu 2011 toi mukanaan ahdistusta ja roppakaupalla pahaa oloa. Lopputuloksena päädyin terveyskeskuksen päivystykseen hakemaan apua olooni, syömättömyys oli viedä voimat kokonaan ja olin jo valmis päättämään päiväni.

Lääkärissäkäynti ei sujunut kuin elokuvissa. Ahdistuin entistä enemmän lääkärin ehdottaessa osastohoitoa, ja pelästyneenä poistuin paikalta ennen aikojani. Lopputuloksena tästä reissusta oli lastensuojeluilmoitus, joka toki oli odotettavissa.

Syksy kului vuoroin pahaa oloa vastaan taistellen, välillä purettiin tuntoja psykiatrianpolilla ja lastensuojelun työntekijöille, välillä taas yritin nousta suosta omin voimin. Jännitystä tilanteeseen toi omalta osaltaan myös positiivinen raskaustesti. Voimat loppuivat vuoden loppupuolella ja hakeuduin osastohoitoon, jossa vietinkin aikaa sekä vapaaehtoisesti että pakkohoidossa. Osastohoito oli oma maailmansa, ja väitän sen pahentaneen oloani huomattavasti. Näitä tuntoja puran ehkä myöhemmin.

Eniten huolta itselläni aiheuttaa kuitenkin lastensuojelun mukaan tulo; olo on kuin kakkosluokan kansalaisella. Mielessä pyörii vain ajatukset "Mitä pahaa minä olen tehnyt, että minua pidetään huonona äitinä? Miksi ikinä menin lääkäriin hakemaan apua, kun seuraukset ovat tässä?" Aionkin tehdä kaikkeni nyt, ettei lastensuojelu pääsisi vaikuttamaan perheemme elämään pahemmin. Tahdon edes yhden painajaisten aiheuttajan pois elämästäni.